keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Oppimistehtävä 1

1.a)
Varmaan minulle tutuin sosiaalisen median palvelu on youtube. Sitä on tullut käytettytä jo monta vuotta ja lähinnä olen käyttänyt sitä tuhlaamiseen eli kaiken mailman videoiden katsomiseen ja musiikin kuunteluun. Olen myös itse sinne muutaman videon joskus pistänyt ja jos minulla olisi kamera pistäisin sinne varmaan enemmänkin sisältöä.
Toiseksi tutuin taitaa olla facebook jonne joskus useampi vuosi sitten tein kaverini kanssa lähinnä vitsillä käyttäjän. Facebookissa ainut järkevä ominaisuus minun mielestäni oli lähinnä chat jolla pystyi kätevästi pitämään yhteyttä kavereihin jonka takia oikeastaan lähdinkin pois sieltä kun saman asian voi oikeastaan hoitaa vaikkapa irkissä.
Kolmanneksi valitsin twitterin jota kokeilin joskus talvella. Enpä suuremmin jaksanut siihen perehtyä mutta ainakin #-tägin merkityksen tajusin. Mielestäni twitteri vaikutti järkevämmältä palvelulta kuin facebook sillä siellä ei ole pakko esiintyä omalla nimellään ja eikä se muutenkaan vaikuttanut äkkiseltään yhtä epäilyttävältä. Twitterin käyttö jäi minulla kyllä aika vähäksi mutta muutaman twiitin siellä tein ja seurailin jotain nettituttujani jotka sitä paljon käyttävät.

1. b)
Valitsin tähän tehtävään last.fm:n koska se on jokseenkin nimeltä tuttu. Kyseessähän on musiikkiin painottuva palvelu jossa voi seurata mitä ihmiset kuuntelevat ja ovat kuunnelleet. Kun last.fm:n tekee tunnukset voi samalla myös ladata scobbler-nimisen ohjelman joka lataa kuuntelut tietokoneelta last.fm profiiliin ja myös näyttää profiilissa kun kuuntelet musiikkia. Last.fm:ssä on myös helppo etsiä uusia artisteja kun se ehdottolee samankaltaisia kuin olet aikaisemmin kuunnellut. Last.fm:stä saa myös selville sen hetken suosituimmat artistit ja tietoa tapahtumista ja muuta pientä kivaa.
En kyllä löydä last.fm:lle oikein käyttöä työyhteisössä koska se on niin vahvasti viihteeseen viittaava palvelu.

1. c)
Sosiaalista mediaa voi käyttää monella tavalla omalla alalla. Siellä on hyvin helppo mainostaa ja tiedottaa asioita ja ne voivat levitä nopeasti. Opiskelu hommissa siellä liikkuu nopeasti tietoa kaiken maailman tapahtumista ja työharjoittelupaikoista. Yrityksillä näkee monesti kilpailija joissa jotain heidän kuvaansa pitää jakaa facebookissa tai uudelleen twiitata twitterissä.  Kun osallistuminen johonkin kilpailuun on noin helppoa todennäiköisesti ihmiset osallistuvat ja yritys saa näin näkyvyyttä. Harrastuksissa siellä saa helposti tietoa uusista jutuista, tapahtumista ja vaikkapa löytää uusia kavereita joilla on sama mielenkiinnon kohde. Esimerksi  itse tullut jonkin verran musiikkiharrastuksen myötä tullut käytettyä sosiaalista mediaa kun olen myynyt ja ostanut tavaraa ja yrittänyt etsiä uusia soittokavereita.

1.  d) Linkkejä
http://somehelenagunes.blogspot.fi/
http://mariasomessa.blogspot.fi/

1 kommentti:

  1. Sosiaalisen median "voimaa" ovat hyödyntäneet musiikin tuottajat /esittäjät ja muut taiteilijat ympäri maailmaa menestyksekkäästi. Jos menestyt sosiaalisessa mediassa omalla taiteen alallasi, saat todennäköisesti myös alan ammattilaiset kiinnostumaan itsestäsi. Vrt. pietarsaarelainen kielinainen.

    VastaaPoista